|
Ensin piti määrittää mihin tällä hetkellä on tyytyväinen. Ruoan puolella oli vaihtoehtoina esim. terveellisyys, ateriarytmi, rasvan määrä ja laatu, vihannesten ja hedelmien käyttö sekä kuitujen käyttö. Jos kaikkiin sai + merkinnän kaikki sillä saralla hyvin, silloin pitäisi enemmän keskittyä esim. liikuntaan. Itselläni ei tullut mihinkään plussaa mutta otettiin yksi aihealue jota lähdetään korjaamaan kerrallaan. Kaikki muu muutos on plussaa.
2017年12月7日 会员:: Suvi-Tuulia
|
Lisäksi piti miettiä samallalailla unen,liikunnan ja suhteiden kanssa. Näitä ajatuksia sitten päivitellään parin kuukauden päästä.
2017年12月7日 会员:: Suvi-Tuulia
|
Kannattaa tuo yhden osa-alueen ”korjaaminen” kerrallaan. Mihin keskityt ensimmäisenä?
|
Mulla on ongelma tuo ateriarytmi eli venyy noin 5-6 tunnin väliseks. Tai saattaa olla että kaikki päivän kalorit menee 16-20 välisenä aikana.
2017年12月7日 会员:: Suvi-Tuulia
|
No miksi tuollainen ateriaväli on ongelma? Monet pyrkii tuollaiseen, mullakin tuollainen. Ja monet pätkäpaastoaa, eli syö lyhyessä aikaikkunassa päivän ruuat.
|
2.tyypin diabetes taitaa mulla olla suurin syy että pitäis syödä useammin.
2017年12月7日 会员:: Suvi-Tuulia
|
Ok... diabetekseen moni saa apua vhh-ruokavaliosta. Oletko laittanut syömiset tänne ruokapäiväkirjaan? (En näe nyt kännykällä)
|
Hyvin vähän tulee tänne laitettua mitään. Pitäis ottaa sellainen seuranta kuukausi ja katsoa mitä tapahtuu. Mä olen kyllä kokeillut aivan kaikkea mutta kun lapsuudesta asti kulkenut käyrien yläpuolella laihduttaminen on haasteellista.
2017年12月7日 会员:: Suvi-Tuulia
|
diabetekseen moni saa apua kasvispainotteisesta ruokavaliosta (whole-food plant-based diet) 😉
|
Minulla kans diabetes, karppaus on mulla tasannu verensokereita huomattavasti. Kun on tämmönen sairaus se pakottaa ajattelemaan ruokaa, mitä ja milloin syö 24/7.
2017年12月8日 会员:: Twisted24.7
|
Toi Potun mainitsemakin varmaan sisältää hitaita hh? Eli kaikki mikä korkeintaan maltillisesti vain nostaa verensokruja lienee hyväksi.
|
Myös kasvisruokavalio luultavasti tasais verensokerin hyppelyä, liikunta laskee myös tehokkaasti vs-piikkejä. Kokojyvä/ ruisleipä on myös hyvä.
2017年12月8日 会员:: Twisted24.7
|
Hyvää ja asiallista keskustelua. Täytyy vaan löytää oma ns. kultainen keskitie ja mennä sillä eteenpäin. Tässä vaiheessa palikat kuitenkin todella sekaisin ja täytyy yrittää pala kerrallaan järkeistää asiaa itsellensä sopivaksi.
2017年12月9日 会员:: Suvi-Tuulia
|