Välistä joku kuiskuttelee ajatuksiin, että jahas, tämä projekti oli tällä taputeltu, kuten aina aikaisemmin. Yhtä menestyksekkästi kuin ennenkin. Toisaalta toiseen korvaan kuuluu toisenlaisia kuiskauksia. Yksi semmoinen on ajatella painohallintaa eri tasoilla. Vuonna 2009 olin tasolla 5. 2018 alun olin tasolla 4. Positiivinen asia on että nyt voisin ajatella olevani tasolla 2. Siihen riittää, että aktiviteettinä on juoksulenkki 2 kertaa viikossa, mutta haluja rajottaa syöntiä on vähän. Pointti tässä on se, etten itse luule nostaneeni luovutuslippua salkoon, vaan olen tasolla 2 , enkä täysin rapiolla. Tasosta 2 voi olla ylpeä.... onneksi mittariin tulossa 50 v ja tietää että kaikki vaivat iskee, ja olematta yltiöpositiivinen, voi itselle suositella pitämään keho hyvässä kunnossa niin hyvin kuin itse pystyy. Esim mun 50 v kaverille vaiva josta en ole kuullut. Hyvälaatuinen huimaus. Kiusallinennvaiva kaiken kaikkiaan
|
评论
Hienoa 👍🏻 Itselläkin 50 lähestyy... olen pelännyt, että iskee ensimmäistä kertaa ikäkriisi (tai ehkä tämä ihmiskoemeininki on jo sitä 😂), mutta jotenkin tuntuu, että ehkä tästä selviää kriisiytymättä. 😊
|
Hyvänlaatuinen asentohuimaus? Ikävä vaiva, ja siihen ei valitettavasti lääkettä löydy - ei vaikka kunto ja paino olisivat ihanteelliset.
2019年01月21日 会员:: Beavis77
|
Johq: Mäkin oon sitä tyyppiä, että odottelen mielenkiinnolla mikä se ikäkriisi on. Mun yx kaveri sano, että vaikka tuntee vanhenevansa , mieli on jäännyt nuoren tasolle. Kyllä tässä toisaalta on joskus miettinnyt, että tässäkö tämä kaikki oli.
|
Beavis77:just näin. Hyvälaatuinen asentohuimaus. Kirjoitin tuon loppupätkän sokkona, kun näppäimistö tuli iphonessa eteen. Näyttää tuokin vaiva olevan aika yleinen, vaikken tiennyt siitä. Molemmissa korvissa on tuollainen 3:n kohtisuoran rinkulamainen vatupassi. Rinkuloihin irtoaa kidehilettä ja se saa taspainoaistit sekaisin. Näin asian ymmärsin. Kaveri ei pysty kunnolla kävelemään, jos katsoo horisonttiin. Eikö uskalla ajaa autoa. Sai pään jumppaohjeita , jolla yrittää laukaista jumia.
|
Emmää ainakaan tunne itseäni 45 vuotiaaksi. Eikä siten ole kriisiäkään mut mistä sen tietää mitä 5 vuotta tuo lisää. Mä oon sitä mieltä että testot ylös estot alas. 😂
2019年01月22日 会员:: japolarhe
|
Onnea tuosta liikkumisesta. Katsoin sun päiväkirjaa, aika kovalla tasolla meet. Syömistottumuksista: oletko miettinyt, mikä ruokailutottumuksissa kenties muuttunut hyvään suuntaan näiden projektien aikana. Oletko ehkä löytänyt ateriarytmin tai uusia hyviä tottumuksia tai jopa uusia lemppariruokia? En tiedä, mutta luulen, että elämäntapamuutoksessa kannattaisi hakea löytämisen iloa. Jos on rajoittamisen ja kieltämisen moodissa, homma käy rankaksi ja motivaatio saattaa hävitä. Löytämisen ilo täytyy vain tapahtua sillä saralla, jonka tietää tekevän itselle hyvää. Tsemppiä!
2019年01月22日 会员:: täti omena
|
Japolarhe: kyllä samaa mieltä, että aktiivisella mielellä pysyy nuorempana pitempää. Oon huomannu vanhemmista ihmisistä, että on monenlaisia ihmistyyppejä jotka säilyvät nuorekkaina. Joillan vahoilla on leikkisä mieli. Toiset vakavammat on taas mielttömän kiinostuneista asioista.
|
Täti omena: kiitos. Joulaikaa sain liikkumiseen hyvä flow:n kun oli vapaata. Se varmaan näkyi kalorikulutuksissa. Oikeastaa näissä projekteissa olen tullut tietoiseksi , jotain tarttis tehdä. Sen verran luupää olen, etten mukavuudenhalun takia ole pystynnyt pysyvään muutokseen. Vanhenminen on vielä vähentännyt nuoruuden ehdottomuutta, jota muutoksessa tarvittaisiin. Mutta yritän ollla ottamatta liikaa stressiä siitä etten pysty muuttamaan tapojani. Ehkä silloin onnistun paremmin.
|
Kaverilla auttoi asentohuimaukseen hoito, missä ollaan selällään sängyllä ja roikutaan pää alaspäin. Kuulemma häijyä, mutta auttoi. Uusiutuu silloin tällöin, mutta sitten vaan uudestaan roikkumaan. Googlaamalla löytynee?
2019年01月22日 会员:: tähtianis
|
Pitääkin viestittää kaverille tuo vinkki, kiitän kaverin puolesta.
|
|
|